Kun yrittäjä sairastuu.

Olen niin monta kertaa kuullut sen tarinan siitä, kun yrittäjä sairastuu, tai se ainoa työntekijä sairastuu. Nyt sitten vuoro osui omalle kohdalle, kun helmikuussa minulla todettiin verenpainetauti.

Tammikuussa eräs pakkasaamu herätessäni huomasin, että pussilakanalla oli kämmeneni kokoinen lammikko verta. Sen sijainti osui vielä sopivasti pääni kohdille, joten päättelin kyseessä olleen nenäverenvuotoa. Minullehan tehtiin toissajuhannuksen aikoihin septoplastia, joten aluksi pohdinkin että josko se oli verenvuotoon syynä. Tuolloin ei nenä ollut vielä täysin toipunut operaatiosta, ja kävinkin lääkärissä tämän asian kanssa.

Klyyvarista ei kuitenkaan löytynyt vikaa, joten aloin oma-aloitteisesti seuraamaan verenpainettani. Viikon ne heiluivat komiasti kohonneena, joten kirjailin kaikki ylös aamuin-illoin ja suuntasin sitten tulosten kanssa työterveyslääkärilleni, joka otti tulokset huolestuneena ja määräsi laajoihin verikokeisiin.

Onneksi näistä kokeista ei kuitenkaan löytynyt mitään huolestuttavaa. Minulla todettiin verenpainetauti, mutta syy jäi epäselväksi.

Aloitin lääkityksen ja totaalisen elämäntaparemontin. Laitoin ruokavalion uusiksi ja jätin makkarat ja leikkeleet kokonaan pois, lisäsin kasvisten määrää lautasella huomattavasti. Kävin myös ravintoterapeutilla.

Lääkityksen aloittaminen laittoi huimaamaan ja muuttamaan olon todella heikoksi. Samalla se toi mukanaan ahdistuksen, kun en vain pystynyt tai jaksanut kaikkia töitä hoitaa ajallaan kuntoon. Tuntui, että kaikki kaatuu päälle ja että päälläni on aivan liikaa painolastia. Lääkäri ohjasikin minut sitten työterveyspsykologin puheille.

Olen jo aiemminkin ollut sitä mieltä että turhaan monet yrittäjät pitää itseään yli-ihmisinä, jotka eivät väsy koskaan tai että pääsevät minkä tahansa esteen yli vain kerran ponkaisemalla. Tosiasiassa me yrittäjätkin olemme vain pelkkiä tavallisia ihmisiä, jotka suhtautuu työhönsä suurella intohimolla. Joitakin meistä johdattaa raha, joitakin taas vapaus tehdä juuri sitä mitä itse haluaa.

Olen nyt kuitenkin selvinnyt pahimman yli, vaikka yhä edelleen kuntoutan itseäni ja totuttelen uuteen tapaan elää. Minulla on vielä paljon tekemistä, mutta se on varma, että en todellakaan aio syödä verenpainelääkkeitä kolmikymppisestä hamaan loppuun saakka. Vaikka lääkärit suhtautuvatkin penseästi verenpainelääkityksestä eroon pääsemiseen, esimerkiksi oma äitini pääsi siitä eroon lopettamalla kolmivuorotöiden teon kokonaan.

Olen aloittanut oman prosessini lisäämällä liikuntaa – ja nimenomaan jaloilla tapahtuvaa liikuntaa ihan huomattavasti. Minulla on ollut aina paljon voimaa, ja on edelleenkin. Sen sijaan juokseminen on ollut aina minulle hankalaa lähinnä siksi koska en ikinä saanut kunnolla hengitettyä nenän kautta. Nyt kun septoplastiassa hakattiin taltalla toisessa sieraimessa sijainnut terävä harjanne, joka keräsi kaiken pölyn sun muun paskan poskionteloihini – kulkee juokseminenkin aivan toisella tavalla. Ei tarvitse huohottaa suun kautta.

Viimeksi eilen illalla urheilin reilun tunnin – siirtämällä 7 kuutiota takkapuita liiteriin ulkopinosta – juosten. Se vasta kuntoilusta kävikin. Päälle otin saunassa kunnon löylyt, ja nyt illalla olo on ollut todella rento sekä rauhallinen. Työterveyspsykologi kiinnitti huomiota rauhattomaan olooni keskusteluissamme – jonka vuoksi kehoitti tekemään mindfullnessharjoituksia. Nytkin kello on jo noin paljon, joten taidan etsiä sopivan raidan youtubesta ja kuunnella sen – ja painua sitten pehkuihin.

Ainiin, edes kardiologin tutkimuksissa ja holterlaitteen seurannasta ei löytynyt syytä verenpainetautiini. Kardiologi vain kirjoitti sydämeni olevan hyperkineettinen. Työterveyslääkärini kontrollikäynnillä taas sanoi sen olevan pikkulinnun sydän. Tuo varmaankin tarkoittaa, ettei lääkäritkään tiedä miksi se pumppu on sellainen mikä onkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s